tiistai 2. kesäkuuta 2009

Kesäiset terveiset Kaarinasta!


Tätä kirjoittaessani aurinko paistaa jo mukavasti ja jopa lämmittääkin. Elämme ensimmäistä kesänalkua uudessa laajentuneessa Kaarinassa. Kevät tuo mukanaan uusia tuulia ja uutta virtaa myös meidän Demarinuorten toimintaamme. Syksyn kunnallisvaalien jälkeen olemme jatkaneet työtämme eripuolilla Kaarinaa. Työ paremman Kaarinan puolesta on alkanut jo ennen vaaleja, ja jatkuu koko ajan.

Elämme haasteellista aikaa talouden ja työllisyyden kannalta. Nyt jos koska olisi aika alkaa tekemään pitkäjänteistä politiikkaa, kauaskantoisia päätöksiä. Miettiä keinoja, tehdä päätöksiä, joiden takana me voimme pää pystyssä seistä myös seuraavilla vuosikymmenillä. Sillä olemme myös silloin vastaanottamassa tänä päivänä tehtyjä päätöksiä sekä itse, että jälkipolviemme kanssa.

Yhä useammassa perheessä eletään epävarmuuden aikaa. Koteja, joissa pienen lapsen isä taikka äiti miettii aamulla töihin mennessään, saankohan tehdä työtäni myös huomenna, ensi viikolla, taikka joulun jälkeen, on meillä Kaarinassakin yhä enemmän. Huolestuttavan paljon on lisääntynyt etenkin nuorten työttömyys, joka on lisääntynyt yli 50 %:lla. Tähän meidän pitäisi tarttua, auttaa heitä, jotka tulevaisuudessa ovat kanssamme päättämässä, auttamassa, ja ennen kaikkea elämässä.

Arkemme ja yhteiskuntamme on ollut ja tulee aina olemaan täynnä, sekä vastoinkäymisiä, että selviytymistarinoita. Siitä huolimatta meidän tulee olla tekemässä sellaisia ratkaisuja juuri nyt, jotka tukevat kotikaupunkimme jokaista asukasta.

On ollut mukavaa huomata, miten jäsenistömme on vaikuttamassa aktiivisesti. Tämä on varmasti meille suuri etu, sillä pääsemme seuraamaan läheltä kuinka kaupunkiamme uudistetaan ja mihin me olemme menossa, ja näin pääsemme jättämään ajatuksia ja ehdotuksia myös meidän nuorten näkökulmasta.

Sinulle hyvä lukija haluan toivottaa erityisen ihanaa ja aurinkoista kesää. Ja toivon että olet rohkeasti yhteydessä meihin sinua askarruttavissa asioissa. Olet tervetullut mukaan toimintaamme ihan koska vain!

Toukokuisin terveisin,
Kaarinan Sosialidemokraattiset Nuoret ry.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti