torstai 21. kesäkuuta 2012

Demariopiskelijoiden uusi opintotukimalli: Enemmän rahaa, vähemmän kuukausia, alemmat tulorajat


KANNANOTTO 21.6.2012

Hallitus linjasi keväällä, että Suomessa on toteutettava kustannusneutraali opintotukiuudistus. Uuden opintotukijärjestelmän on kannustettava opiskelijoiden nopeampaan valmistumiseen.

Opiskelu on opiskelijan työ, ja opintotuen tulee kannustaa opiskelijoita täysipäiväiseen työntekoon. Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry esittää omaa malliaan, jonka keskeinen ajatus on jakaa jo tällä hetkellä opintotukeen käytettävät rahamäärät uudelleen, kestävämmällä ja oikeudenmukaisemmalla tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa korkeampaa opintotukea, opintotukikuukausien karsimista sekä opiskeluihin kannustamista laskemalla opintotuen tulorajoja.

Uudessa mallissa opintorahan ja asumislisän yhteenlaskettu osuus nousee tukikuukausien leikkaamisen myötä 600 euroon kuukaudessa, kun se nykyään on alle 500 euroa. Tukikuukausia olisi jatkossa käytettävissä alempaan korkeakoulututkintoon 33 kappaletta ja ylempään korkeakoulututkintoon 20, kuitenkin niin, että yhteensä tukikuukausia on käytettävissä 46. Nykyiset lisätukikuukaudet paketoidaan tarveharkintaisesti myönnettäväksi, erikseen haettavaksi tueksi, jonka tarjoama jousto mahdollistaa opiskelun myös yllättävissä elämäntilanteissa. Opintolainan suuruuteen mallissa ei kosketa, mutta muistetaan, että vapaaehtoinen lainaosuus on osa opintotukea.

Samalla kun opiskelijoille tarjotaan aito mahdollisuus kokopäiväiseen opiskeluun korkeammalla opintotuella, tulee heitä myös kannustaa valmistumaan nopeammin. Tällä hetkellä opintojen ohessa tehtävä ansiotyö vaikeuttaa monella opiskeluiden etenemistä.

Opiskelun pitää olla aito vaihtoehto ansiotyölle. Tämä tavoite saavutetaan, kun opiskelijoiden tulorajoja lasketaan 250 euroon kuukaudessa niiltä kuukausilta, jolloin opiskelija nostaa opintotukea. SONKin mallissa opiskelija ei myöskään ole oikeutettu opintotukeen lainkaan, mikäli hänen tulonsa ylittävät 17 000 euron vuosirajan. Tulorajojen laskeminen palauttaa rahaa valtion kassaan. Tämä raha tulee käyttää opintotukijärjestelmää tukeviin toimiin, vaikkapa opinto-ohjauksen parantamiseen, opintotuen huoltajakorotukseen tai matalan vuokratason asuntotuotannon lisäämiseen.

SONKin mallilla on kauaskantoisia seurauksia. Yhtäältä se mahdollistaa opiskelijoille kokopäiväisen opiskelun. Toisaalta malli muuttaa työmarkkinoita positiiviseen suuntaan. Opiskelijat ovat tällä hetkellä työmarkkinoiden reservityövoimaa. Kun reservityövoima nykyisessä laajuudessaan poistuu, työnantajien paine vakinaistaa useampia työntekijöitä kasvaa.

"Mallimme tarjoaa tukea ja joustoa niille, jotka sitä eniten tarvitsevat, kannustaen silti nopeampaan valmistumiseen. Hallituksen antamien raamien puitteissa on mahdollista saada aikaan hyviä ja oikeudenmukaisia uudistuksia, kuten mallimme osoittaa", SONKin puheenjohtaja Sarita Niemi sanoo.


Tutustu uuteen opintotukimalliin tarkemmin SONKin nettisivuilla www.sonk.fi